Viemme ideasi yhdessä

Viemme ennakkoluulottomasti ja palavalla draivilla ideoita, yrityksiä ja ihmisiä eteenpäin.

Lue lisää

Tarina


2Grove toimii kasvualustana raikkaille uusille ideoille sekä tukena käännekohdissa jo pidemmällekin ehtineille yrityksille.
2Grove on alariippumaton draiveri yrityksille, joilla on kasvuedellytyksien lisäksi intohimoiset tekijät ja arvot kohdallaan.

 


Mitä teemme


Jos tekemisessä kasvaa liiketoiminnan lisäksi tekijät.
Jos se luo voiton lisäksi hyvää ihmisille.
Jos joku ansaitsee tukea kasvuun.

Sitä me teemme.


Arvot


Olemme yhdessä valinneet kolme perusarvoa, jotka inspiroivat meitä kaikessa tekemisessämme eteenpäin.

Kasvu

Sydäntämme lähellä on kasvattaa liiketoiminnan lisäksi tekijöitä. Uskomme vahvasti ammatilliseen ja yksilölliseen kasvuun ja haluamme tukea sitä. Kunnioitamme toisiamme ja olemme innostuneita työstämme. Tämä antaa meille draivia työskennellä yhdessä sidosryhmiemme hyväksi tuottaaksemme parasta mahdollista arvoa myös heille.

Lojaalius

Ymmärrämme kuinka tärkeää luottamus on ja osaamme toimia sen mukaisesti. Arvostamme toisiamme, asiakkaitamme sekä yhteistyökumppaneitamme. Pidämme toisistamme huolta.

Fokus

Meille tärkeintä on keskittyä ydinosaamiseemme. Luotamme, että tiimi hoitaa operatiivisen puolen omalla visiollaa, mutta annamme tulitukea käännekohdissa; oli käännekohta voitto tai haaste. Uskallamme kokeilla ja epäonnistua toimivien ratkaisujen löytämiseksi. Siksi onnistumme.


Yhteystiedot


Antti Lehto
+358 44 28 23 016
antti.lehto@2grove.fi

 

2Grove Oy
Y-tunnus: 2755072-3

Kasvussa mukana


Spotless Tea Bag Ltd tarjoaa teepakkauksia teentuottajien ja pakkausvalmistajien tarpeisiin. Yrityksen päätuote Steabag voitti Listaamaton Mahdollisuus 2015 -kilpailun ekologisuutensa, käyttömukavuutensa ja innovatiivisuutensa ansiosta.

creamill.fi

Talotuntijan avulla isännöitsijä ja taloyhtiön hallitus tunnistavat taloyhtiön kunnossapidon tarpeet ajoissa, hallinnoivat korjaustoimenpiteitä fiksusti ja lisäävät läpinäkyvyyttä toimintaan.

Talotuntija tarjoaa kattavan ja reaaliaikaisen kuvan taloyhtiön kunnosta, joka mahdollistaa kustannustehokkaat ja kestävät päätökset helposti ja vaivattomasti.

2Grove on Talotuntijan aikaisen vaiheen sijoittajana mukana auttamassa kasvua.

“Talotuntija on saanut merkittävää apua 2Groven tiimiltä erityisesti markkinoinnin, markkinointistrategian ja liiketoiminnan kehityksen osalta.”
Taina Linnakylä, founder, toimitusjohtaja

Talotuntija

Bankify brings together everything that’s required to build sustainable financial services. Bankify’s products empower marketplaces, fintechs, retail banks and other financial institutions to drive user engagement and increase revenues.

Through the open banking partners we aggregate product and customer data in order to provide actionable insights and personalized recommendations that promote sustainable and financially healthy choices.

bankify.io

M-⁠Files Ment is a next-⁠generation document automation tool that helps seamlessly generate complex, data-⁠driven documents quickly and consistently. M-⁠Files Ment is the first 100% visual, no-⁠code automation interface tool that removes the barriers of complex document automation processes. Previously known as Ment, founded by the name Contract Mill.

“2Grove was our first angel investor when setting up Contract Mill. Having them backing us up, from the very beginning and showing trust into our venture had significant importance for our success. 2Grove also made follow up investments that accelerated our further growth.
I am happy that 2Grove accompanied our journey from the beginning to the exit, always ready to support in many ways.”
– Kaisa Kromhof, founder

News of the M-Files acquisition in Newswire.

M-Files Ment

Osaamistehdas on yrittäjävetoinen, koko Suomessa toimiva testaus- ja koulutuspalveluita tarjoava yritys.
Osaamistehtaan palveluihin kuuluvat mm. verkkopalvelut Hygieniapassi.fi, Anniskelupassit.fi ja Harjoittele.fi.
Meille on tärkeää yhdistää laatu, helppous ja nopeus.

Osaamistehdas Oy

Saunat.fi on vuonna 2018 perustettu ketterä ja nopeasti kehittyvä sauna-alanyritys, joka vuokraa toinen toistaan upeampia sauna- kokous- ja juhlatiloja yksityis- ja yrityskäyttöön. Saunat.fi on keskeisimpiä toimijoita Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla sauna- ja tilavuokrauksen kentällä. Kehittämämme ja toimintaamme räätälöity sivustomme tarjoaa myös alustan ja näkyvyyden muille saunayrittäjille olla sivustomme markkinapaikalla. Etsimmekin mukaamme alan toimijoita – niin saunayrittäjiä kuin muita yhteistyökumppaneita kasvattamaan sauna-alaa entistä monipuolisemmaksi ja houkuttelevammaksi.

Saunat.fi

Mommy & Me

Mommy & Me tukee perheiden hyvinvointia ammattitaidolla ja aidosti välittäen. Helsingissä, Espoossa ja Hangossa sijaitsevat toimipisteet tarjoavat perheille monipuolisia terveyspalveluita aina lastenlääkäripalveluista mammajoogaan.

Mommy & Me